Sanotaan, että kirjoittamisessa vaikeaa ovat aloitus, keskikohta ja lopetus. Sama pätee kai kaikkeen tekemiseen. Ensin on vaikeaa keksiä, että mitähän tekisi ja miten sen aloittaisi. Jos kirjoittamisen tavoiteena on lukijan kiinnostuksen ylläpitäminen, aiheuttaa se lisähaasteita. Monessa muussa tekemisessä tarvitsee murehtia lähinnä omasta kiinnostuksestaan...
Oli synkkä ja myrskyinen yö...
Itse asiassa taisi kuitenkin olla ihan tavallinen talvinen päivä. Mietimme elämän tarkoitusta ja erityisesti sen tarkoituksenmukaisuutta. Alkoholilla ei tällä kertaa ollut osuutta asiaan. Olemme molemmat yli kolmekymmentä, vaan alle neljäkymmentävuotiaita, ja molempien elämä on vähinerin alkanut tuntua pieleen menneeltä rottakokeelta. Juoksupyörä on sama joka ikinen päivä ja viime aikoina on tullut monesti mieleen, että sen laakerin olisi jonkun hyvä rasvata. Joku ehkä ymmärtää, mitä yritän sanoa. Jokainen päivä oli samanlainen ja työpäivän ainoat "piristykset" olivat jatkuvat tulipalojen sammuttelut, joita kollegat ja yhteistyökumppanit tuntuivat sytyttelevän aivan tahallaan. Elämästä puuttui jotain. ...ihan selvästi.
Joku ilkeämielinen voi nyt ajatella, että pojilla iski keski-iänkriisi. Se voi pitää paikkansa, mutta se, että pahalle ololle antaa nimen, ei poista pahaa oloa.
Keskustelimme pitkään. Lopulta tulimme seuraavaan tulokseen: ”Jos elämästä puuttuu tarkoitus ja tavoite, tulisi sellaiset keksiä”. Olemme molemmat naimisissa, joten Max Mosley –henkiset natsihuorajuhlat Tallinnassa eivät tulleet kyseeseen. Toisaalta sellaisiin valmistautuminen ja harjoitteleminen olisi saattanut herättää kotoväessä kiusallisia kysymyksiä. Eikä se kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä kaipaisimme. Halusimmehan edes hetkeksi vielä ulos häkistä, ulos laboratoriosta, sammuttaa kännykkä, unohtaa sähköpostit, tuntea auringon lämpö kasvoilla ja tuulen jo ohenneilla otsasuortuvilla, mutta ennen kaikkea, vielä kerran, edes hetken, tuntea vapautta, jollaista joskus koulupoikana kesälomalla kykeni tuntemaan, kun mihinkään ei ollut kiire, ja jokaisen sekunnin pystyi aistimaan ja elämään siinä hetkessä.
Me molemmat olimme eläneet melko kovaa ja tavoitteellisesti työelämässä, ainakin ajoittain loppuunpalamisen kynnyksellä keikkuen. Toisaalta molemmilla oli taustaa urheilun saralla. Sitä aikaa muistelimme kaiholla. Urheilu on projektiluontoista. Se alkaa ja se loppuu. Siinä joko voittaa tai häviää. Voiton jälkeen ryypätään ja aloitetaan valmistautuminen seuraavaan kauteen. Häviön jälkeen ryypätään ja aloitetaan valmistautuminen seuraavaan kauteen. Työelämässä ei ole selkeää alkua, eikä loppua. Useita projekteja pidetään käynnissä samanaikaisesti. Painetta kasvatetaan tasaisesti, kunnes tekijä ei enää jaksa. Työssä ei ole alkua, eikä loppua. Se on vain loputon rottakoe... Meidän molempien mielestä ihminen on luotu projektiluontoisuuteen. Tutustukaapa vaikka metsästykseen tai sitä seuranneeseen maanviljelyyn. Molemmat ovat projektiluontoisia. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.
Näiden päätelmien jälkeen tulimme tulokseen, jossa rottakokeen rinnalle otetaan projekti. Päivittäisellä tasolla parhaimmillaan se voisi tasoittaa olotilaa miinuksen puolelta lähelle nollaa, mutta palkintona lopussa olisi hetki lapsuuden vapautta ilman siteitä, joka voisi ainakin hetkellisesti nostaa tunnelman positiiviselle puolelle.
Teimme suunnitelman. Halusimme Lapin maisemiin. Halusimme sinne lopuksi ikäämme, mutta valitettavasti meillä olisi aikaa vain viikko. Halusimme viikossa nähdä mahdollisimman paljon Suomea, joten päätimme, että päätimme, että maastopyörät otetaan mukaan. Tämä kaikki siis tulisi tapahtumaan heinäkuussa. ...aivan.
Päätettyämme maastopyörien mukaanotosta, ryhdyimme etsimään erilaisia reittivaihtoehtoja, jotka sopisivat konseptiin. Monta iltaa interwebiä kahlattuamme uskoimme löytäneemme paikat, joissa maastopyörillä olisi mahdollista ajaa kaukana asutuksesta. Viikko alkoi tuntua tavattoman lyhyeltä ajalta suoritukseen. Vaikka karsimme alkuperäistä reittiä, jonka ensimmäinen pysähdys olisi ollut Kalajoella, ei siitä suurta apua ollut. Ehkä alkuperäinen idea oli jo vesittynyt, kun lomallakin pitäisi taas ns. suorittaa. Paikat webissä näyttivät kuitenkin niin upeilta, että päätimme yrittää. Tämä kuitenkin tarkoittaisi ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä melkoista moottorimarssia.
Huomasimme myös, että heinäkuu ei taatusti olisi mitenkään optimaalisin kuukausi Lapissa. Siellä olisi liian märkää ja/tai hyttyset ja mäkärät söisivät meidät hengiltä. Mietitäänpä ajankohtaa uudelleen.
Urheiluajoista oli oli molemmilla jo hieman aikaa, eikä jänkhällä ole vanhoista meriiteistä mitään hyötyä, joten treenaaminen olisi aloitettava heti, jottei reissusta tulisi täysin epäinhimillinen. Lisäksi treenaaminen on osa projektia.
Päätimme myös dokumentoida projektimme kirjallisesti ja kuvallisesti. Tässä kohtaa viimeistään lienee aika pyytää anteeksi vanhoilta äidinkielenopettajiltamme. Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti