sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Odotuksen tunnelmia


Jäämerelle ja takaisin. Se oli alkuperäinen suunnitelma. Jossain vaiheessa soppaan sitten lisättiin polkupyörät ja niillä ajettavat maastolenkit. Sinäänsä pyörien lisääminen on ainoastaan positiivinen ja enemmän elämyksiä tuova osa reissua, mutta järkikin sanoo, että maastossa pyöräilyä pitää harjoitella tulevana kesänä reilusti. Viime kesänä pyöräni mittariin tuli hieman yli 3000 km, mutta niistä ehkä 1 % on ajettu muualla kuin maantiellä tai kaupungissa.

Pyöräilytreenin lisäksi pitää tarkkaan miettiä miten matkaan pitää varustautua. Tavoitteena on yöpyä osa ajasta maastossa, joten teltta, makuupussit ja ruoantekovarustus pitää olla kunnossa. Vaatetusta valittaessa pitää myös varautua niin pakkaseen kuin helteeseenkin. Taidan kevään aikana turvautua Partiovarusteen asiantuntevan henkilökunnan tietotaitoon.

Kolmas osa valmistautumista on henkilökohtainen suosikkini. Vihdoin on hyvä syy päästää sisäinen nörtti taas valloilleen ja hankkia kaikenlaista kiehtovaa elektroniikkaan matkan tallentamiseen ja matkalla viihtymiseen. Matkaan tarvitaan ainakin navigaattori 3G miniläppäri, järjestelmäkamera, videokamera, radiopuhelimet, kypäräkamerat ja ties vielä mitä muuta. Emmeköhän me saa kahdestaan Mikon perhefarmari hyvinkin täyteen tavaraa.

Mutta mitä fiiliksiä matkaan lähtö aiheuttaa näin reilut puoli vuotta ennen starttia? Innolla odotan ainakin upeita maisemia Suomen kesässä, tyhjiä teitä, Etelän miehelle erikoista maastoa, Kyyn kanssa rakennettuja maailmanvalloitussuunnitelmia ja uskomattoman hiljaisia ja pimeitä öitä luonnon keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti